BRIDAL
Bohola


Tarina
intohimosta kauneuteen
Bohola Bridalissa sinut ottaa vastaan minä, Sanna Mäntyniemi. Minulla on pitkä historia ompelun ja vaatteiden parissa, sillä alunperin kipinän vaatteiden tekemiseen sain jo nelivuotiaana, kun valmistin äidin kangaspaloista oman nuken ja sille ihanan röyhelökauluksisen mekon.
Äitini oli hattusuunnittelija ja harrasti ompelua, ja lapsuudessa seurasinkin usein vierestä hänen ompeluaan ja kankaiden leikkelyä. Itse järjestelin nuppineuloja neulatyynyyn kukkamaisiin ryppäisiin ja tunsin palavaa tarvetta silittää vaatteita. Kuuma silitysrauta viiletti usein sormieni yli, eikä palovammoiltakaan säästytty.
Palo sisälläni ei sammunut siirtyessäni lapsuudesta nuoruuteen, vaan aloinkin ompelemaan omat vaatteeni ja päädyin myös auttamaan muita ompelun parissa. Lukioaikana sain jopa Miss Vaatekaappi -tittelin.
Matkani
hääpukujen
maailmaan
Pukuompelijan koulutus johti harjoitteluun paikalliseen morsiuspukuliikkeeseen, jonka myötä löysin rakkauteni hääpukuihin. Tästä hetkestä on vuonna 2026 kulunut 30 vuotta.
Työllistyin alalle heti ja sain noina vuosina arvokkaita oppeja. Perustin ensimmäisen oman yritykseni, RosAmorin, vuonna 2005. Viidentoista vuoden jälkeen aloin pohtia, olisiko minulla annettavaa myös jollain toisella alalla. Myin liikkeeni vuonna 2016, mutta ostin sen takaisin vajaan kahden vuoden kuluttua. Vuonna 2018 syntyi Bohola Bridal. Samalla vahvistui tunne siitä, että olin aarteeni ja sydämeni kutsumuksen äärellä.
Tyttö ei valinnut työtä, vaan työ valitsi tytön.




Asiakastyötä
sydämellä tehtynä
Ammattitaitoani ja intohimoa hääpukuja kohtaan saan käyttää teidän upeiden asiakkaiden kanssa joka ikinen päivä. Uteliaisuus ja kiinnostus naiseutta ja ihmisyyttä kohtaan vievät minua eteenpäin asiakaspalvelussa ja arvot sekä perinteet avioliittoa kohtaan tekevät minut nöyräksi vuodesta toiseen.
Alati vaihtuvat trendit ja meidän suomalaisten mieltymykset on yhdistettävä rohkeasti hääpukujen valikoimaa rakennettaessa. Pyrin tarjoamaan omanlaisia ja persoonallisia hääpukuja kaikissa kokoluokissa, kaikenlaisille morsiamille.
Hääpuvun sovittaminen, toiveiden jakaminen, asiantuntevuus ja puvun löytyminen ovat sinun matkasi itseesi. Tässä matkassa minä, Sanna, olen mukana kanssasi täysin sydämin alusta loppuun asti.
Boholaan olet tervetullut juuri sellaisena, kuin olet.
Rakkauden ja taidon yhdistyessä syntyy mestariteos





















